Millainen on kehonkoostumusmittaus ja mitä se kertoo kehostasi?

Millainen on kehonkoostumusmittaus ja mitä se kertoo kehostasi?

Oletko koskaan käynyt mittaamassa kehonkoostumuksesi? Tiedätkö mitä hyötyä ja mitä tietoa mittauksesta ylipäänsä voi saada? Kuka tahansa omasta hyvinvoinnistaan kiinnostunut voi hyötyä mittaustuloksista, sillä kehonkoostumusmittaus ei ole pelkästään aktiiviliikkujille ja urheilijoille. Kehonkoostumismittaus kertoo miten kehosi tällä hetkellä voi ja tulokset auttavat tekemään fiksuja valintoja riippumatta mittauksen syistä.

Tärkeitä tietoja terveydestäni kehonkoostumusmittauksessa

Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä.

Olen käynyt ensimmäisen kerran itse kehonkoostumusmittauksessa n. 15 vuotta sitten. Siitä lähtien olen käynyt mittaamassa kehon koostumuksen vähintään kerran vuodessa.

On mielenkiintoista seurata ruokavalion vaikutusta kehon koostumukseen ja seurata siten miten treenaaminen vaikuttaa kehoon. Ulkoisestihan sitä ei välttämättä huomaa. Painonpudotuksen tukena kehonkoostumusmittaus antaa paremmin tietoa kehosta kuin pelkkä painoindeksi. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän kannattaa kiinnittää huomiota myös omaan kehoon.  Itse haluan seurata erityisesti lihasmassaa sekä viskeraalirasvaa. Viskeraalirasva on sisäelinten ympärille kertyvää rasvaa ja  se on erilaista kuin muu kehoon kertyvä rasva. Vaikka rasvan kertyminen sinänsä on normaalia ja iän myötä jopa väistämätöntä, niin erityisesti viskeraalinen rasva on haitallista terveydelle. Sen liiallinen kertyminen altistaa useille sairauksille.

Lihasmassa sekä viskeraalirasva antavat hyvän kuvan yleisestä hyvinvoinnista. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä enemmän lihasmassasta on pidettävä hyvää huolta. Säännöllinen mittaus tuo motivaatiota ja auttaa minua pitämään parempaa huolta kehostani.

Tänä vuonna kävin ensimmäisen kerran Bodymajan Inbody mittauksessa kesäkuun alussa. Olin innoissani tästä uudesta helposta ja vaivattomasta konseptista. Käynti hoitui ostosreissun yhteydessä ja samalla tuli hoidettua kaksi asiaa, ostokset ja mittaus.

Ennen varsinaiseen mittaukseen menoa,*ostin käynnin Bodymajan verkkokaupasta. Maksun jälkeen sain linkin, jonka avulla pääsen sisään itsepalvelupisteeseen.

Mittaus tapahtui ilman ajanvarausta ja mittauskopissa sain olla yksin rauhassa. Inbody mittauslaite neuvoi koko toimenpiteen ajan, kuinka tulee toimia. Tulokset tulivat nähtäväksi välittömästi mittauksen jälkeen. Mittaukset ovat näkyvissä myös Oma Body- palvelussa, johon sain tunnukset, kun ostin mittauksen verkkokaupan kautta.

Oma Body palvelussa on myös selkeät ohjeet tulosten tulkitsemiseen. Koko käynnissä mittauksineen kesti noin viisi minuuttia. Yllätyin positiivisesti kuinka helppoa ja vaivatontaBodymajan Inbody mittaus oli. Niinpä kotiin päästyäni ostin 12 kuukauden paketin, jotta pystyn seuraamaan ja vertailemaan oman kunnon kehittymistä pitkällä aikavälillä. 12 kuukauden paketilla voin käydä mittauksessa rajattoman määrän. Hintaa 12 kuukauden paketilla on 79,90 € eli, jos kävisin mittauksessa kerran kuussa, yhden käynnin hinnaksi tulisi vain 6,65 €. Tarkemman hinnaston Bodymajaan olen kirjannut alemmas.

Itse seuraan seuraavia mittaustuloksia:

  • Paino ja rasvaprosentti jotka määrittelevät lähitulevaisuuden tavoitteita.
  • Kehon lihasmassaa, Lihasmassan määrä lisääntyy liikuntaa aktiivisesti harrastavilla. Suurempi lihasmassa tarkoittaa myös suurempaa kalorikulutusta.
  • Viskeraalisen rasvan määrä on itselleni tärkein seurattavista. Kun seuraan tätä mittaria, voin tehdä parempia muutoksia elintapoihin ja sitä kautta saada pidempää ja terveempää elämää. Huono rasva nostaa riskiä vakaviin, pitkäaikaisiin sairauksiin tai aiheuttaa hengenvaarallisia sairauksia.
  • Puolieroja eli lihasvoiman eroja kehon vasemman ja oikean puolen välillä. Mittauksen perusteella voidaan selvittää henkilönsen hetkinen tila sekä suunnitella mittauksen perusteella puolierojen tasoittamista.

Mittauslaite antaa myös fyysisen arvioinnin sekä määrittelee henkilönmetabolisen iän. Henkilö saa kokonaisvaltaisen kuvan kehon yleisestä tilasta verrattaen ikäryhmänsä keskivertoarvoihin. Lisäksi mittaus arvioi myös henkilön perusaineenvaihdunnan kalorintarpeen, jolloin ruokavalion suunnittelu voidaan tehdä tarkemmin.

Miltä näyttää Bodymajan kehonkooostumusraportti?

Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi
Kokonaispisteet kuvaatvat kehon rakennetta ja vahvuutta.
Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi?
Mittausten perusteella paino on normaali. Normaalia suurempi lihasmassa. Rasvamassa normaalialueella.
Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi
Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi?
Sisäelin rasvan määrä on normaalilla tasolla.
Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi?

*Suosittelen Bodymajan itsepalvelupisteen käyttöä, koska

  • konsepti on mielestäni mahtava ja sopii kaikille, jotka haluavat säännöllisesti seurata omaa kehitystä.

  • Mittaus antaa yli 40 erilaista mittaus arvoa.

  • Aikaa ei tarvitse etukäteen varata.

  • Mittaus on nopea ja vie aikaa vain viitisen minuuttia.

  • Matala kynnys sillä olet mittauspisteessä yksin.

  • Mittauslaite ohjeistaa koko mittauksen ajan selkeästi.

  • Oma Body- palvelu visualisoi tulokset selkeästi raportiksi ja kertoo mitä eri arvot tarkoittavat.

  • Kehonkoostumusmittauksen tulokset voi lukea rauhassa kotona, sillä mittaukset jäävät itselle käytettäväksi myöhemmin.
Mikä On Kehonkoostumusmittaus Ja Mitä Se Kertoo Kehostasi?

Mikä on kehonkoostumusmittaus?

Kehonkoostumusmittauksen avulla voidaan seurata painoindeksiä tarkemmin kehon todellista hyvinvointia. Kehonkoostumusmittaus antaa tuloksia esimerkiksi kehon tasapainoeroista, viskaalirasvan määrästä eli huonon rasvan määrästä kehossa.

Mitä tuloksia Inbody mittaus antaa?

Mittauksella saadaan tarkat tulokset lihaksien, rasvan, mineraalien, proteiinien ja veden määrästä kehossa. Mittaus perustuu bioimpendanssimenetelmään, jossa laite ohjaa kehon läpi kevyen sähkövirran. Tästä huolimatta kehonkoostumusmittaus on täysin turvallinen sekä kivuton toimenpide. Mittaustuloksen saa välittömästi ja se antaa runsaasti tietoa kehon sen hetkisestä hyvinvoinnista.

Kehonkoostumusmittaus ilman ajanvarausta

*Bodymajan itsepalvelupisteet tarjoavat mahdollisuuden tehdä kehonkoostumusmittauksen ilman erillistä ajanvarausta tai lähetettä. Bodymajan Inbody mittaus antaa sinulle 40 tarkkaa raporttia eri kehontoiminnoistasi. Mittaus on helppo ja nopea, sen aikana seistään kevyissä vaatteissa mittalaitteen päällä, johon asetat elektronit. Mittaustulokset motivoivat muutoksien tekemisessä, sillä tulokset antavat selkeää kaaviota siitä kuinka kehonkoostumus muuttuu kehityksen myötä.

Seuraa kehitystäsi säännöllisillä mittauksilla

Kehonkoostumusmittaus on oiva työkalu myös oman treeni kehityksen seuraamisessa, sillä mittaukset ovat keskenään vertailukelpoisia. Mittauksen avulla voit vertailla huonon rasvan määrän tai lihaksien määrän muutoksia treenikauden aikana. Kehonkoostumusmittaus sopii myös painonpudottajille.

Mittaus tuloksien perusteella voidaan nähdä myös mahdollisen ruokavalion vaikutukset kehon koostumukseen. Tämän avulla on helpompaa tehdä muutoksia ruokavaliossa.

Säännöllisiä mittauksia tehdessä tuloksien luotettavuuden vuoksi kannattaa suosia aina samaa mittauslaitetta. Bodymajan pisteissä tämä on mahdollista, sillä jokaisessa mittauspisteessä on sama mittauslaite käytössä.

Näe konkreettiset muutokset

Muutoksen näkeminen voi olla hankalaa ulkoisesti, mutta kehonkoostumusmittauksen avulla on mahdollista nähdä pienemmätkin muutokset, jolloin tavoitteiden saavuttaminen tuntuu helpommalta. Vaikka kaikki Bodymajan tulokset ovat luotettavia sekä vertailu kelpoisia eivät mittaukset kuitenkaan kerro absoluuttisia totuuksia.

Mistä löydät Bodymajan itsepalvelupisteet?

Itsepalvelupisteitä löytyy tällä hetkellä:

  • Espoo
  • Helsinki
  • Jyväskylä
  • Lahti
  • Oulu
  • Raisio
  • Tampere
  • Vantaa

Itsepalvelu pisteitä avataan parhaillaan lisää, joten kannattaa pysyä kuulolla.

Bodypajan mittauksia voi tehdä missä tahansa niiden toimipisteissä. Kaikissa toimipisteissä on käytössä sama laite, jolloin kaikissa toimipisteissä tehdyt mittaukset ovat keskenään vertailukelpoisia. Mihinkään toimipisteeseen ei tarvitse ennalta varata aikaa ja mittaus itsessään kestää noin viisi minuuttia. Kaikki itsepalvelupisteet toimivat samalla tavalla.

Paljonko Bodymajan itsepalvelupisteen käyttö maksaa?

*Bodymajan käyttäminen on edullista, itsepalvelupisteeseen on mahdollista ostaa kertakäynti tai useamman kerran kortti. Useamman käynnin kortti tulee edullisemmaksi mikäli haluaa seurata kehitystään säännöllisesti.

  • Kerta käynti 19,90 €
  • 3 kerran kortti 39,90 € (säästä 19,80 €)
  • 12 kuukauden kortti 79,90 € (säästät 158,90 € jos käyt kerran kuukaudessa)

Ottaessa 12 kuukauden kortin, voi kehonkoostumusta käydä mittaamassa rajattomasti kortin voimassaolon ajan. 12 kuukauden kortti kannattaa silloin kun haluat tehdä säännöllistä seurantaa oman kehon hyvinvoinnista sekä etenemisestä kohti tavoitteitasi. Olipa tavoitteesi kunnon kohottaminen, lihasmassan kasvattaminen tai huonon rasvan vähentäminen, kehonkoostumusmittauksella näet jo pienetkin muutokset ennen kuin näet ne ulkoisesti.

Millainen on kehonkoostumusmittaus ja mitä se kertoo kehostasi?

Voisit pitää näistäkin resepteistä

Mustikkapuuro

Mustikkapuuro x 2

Kaurapuuro valmistuu käden käänteessä, maistuu hyvälle ja pitää kylläisenä pitkään. Tiesitkö, että kaurapuuro voi…

Katso ohje
Aamupalaburrito

Aamupalaburrito

Jos joku on herkkua niin tämä aamupalaburrito.Se maistuu kyllä ihan mihin aikaan päivästä tahansa.…

Katso ohje