Herkullinen rucolasalaatti on raikas ja täynnä herkullisia vihanneksia, paahdettuja kukkakaaleja, kurkkua, rucolaa ja punakaalia. Kastikkeena raikas kurkkukastike, joka valmistetaan jogurtista, kurkusta ja tahinista. Nauti lisäkesalaattina tai alkusalaattina.
Herkullinen rucolasalaatti kurkkukastikkeella
Neljälle
- 250g kukkkakaalia
- 1tl oliiviöljyä, suolaa ja paprikamaustetta
- pala punakaalia
- 250 g snack pikkukurkkuja tai tavallista tuorekurkkua
- 100 g rucolasalaattia
Kastike:
- 1,5 dl kreikkalaista jogurttia
- 10 cm pala tuorekurkkua
- 1 tl oliiviöljyä
- 2 rkl tahinia eli seesamtahnaa
- l rkl sitruunamehua
- valkosipulijauhetta tai 1/2 valkosipulinkynsi murskattuna
- suolaa ja mustapippuria
- n. 1 tl hunajaa
Kuumenna uuni 200 asteeseen. Irrota kukkakaalin nuput ja laita ne pieneen kulhoon. Mausta oliiviöljyllä, suolalla ja paprikamausteella. Sekoita. Levitä kukkakaalinpalat leivinpaperin päälle ja laita uuniin n. 10-15 min. ajaksi. Ota pois kun kukkakaali on saanut väriä ja hiukan pehmentynyt.
Asettele rucola laakealle vadille, leikkaa kurkut renkaiksi ja raasta mandoliinilla tai juustohöylällä punakaalista suikaleita.
Valmista kastike: Laita kulhoon kaikki ainekset ja sekoita sauvasekoitiimella tasaiseksi kastikkeeksi.
Lisää kastike salaatin päälle tarjoilun aikana. Enjoy!
Täältä löydät lisää samanlaisia salaatteja:
https://hyvaahuomenta.fi/kukkakaali-kurkkusalaatti/
https://hyvaahuomenta.fi/paahdettu-kukkakaali-salaatti/
https://hyvaahuomenta.fi/rapea-kukkakaalisalaatti/
https://hyvaahuomenta.fi/paahdettu-juuressalaatti/