
Uudenvuoden terveellisemmät pikkusuolaiset
Fiilistele vuoden vaihtumista ja nauti herkullisista pikkusuolaisista ja salaateista. Olen kerännyt tänne sellaisia pikkusuolaisia, joita voi hyvällä omalla tunnolla syödä

Fiilistele vuoden vaihtumista ja nauti herkullisista pikkusuolaisista ja salaateista. Olen kerännyt tänne sellaisia pikkusuolaisia, joita voi hyvällä omalla tunnolla syödä

Helpot bagelit valmistuvat vain 5 raaka-aineesta: grahamjauhoista, jogurtista, chiansiemenistä, leivinjauheesta ja suolasta. Ainekset sekoitetaan kulhossa sekaisin ja paistetaan uunissa tai

Värikäs couscoussalaatti – Ihanan raikas ja ruokaisa salaatti. Olen käyttänyt ohjeessa helmicouscousia, voit vaihtaa sen tavalliseenkin couscousiin tai vaikkapa riisiinkin.

Joulunaikana herkutellaan proteiinipannukakuilla, joissa maistuu piparikakkumauste. Makeutuksena käytetään banaania ja vaahterasiirappia. Pannukakut paistetaan piparimuoteissa paistinpannulla. Päälle ripotellaan tomusokeria ja pannukakkujen

Herkullinen tomaattinen kasvisvuoka sisältää munakoisoa, kesäkurpitsaa, perunaa, sipulia ja tomaattia. Kasvisvuoka on vegaaninen, vähähiilarinen ja gluteiiniton. On vielä herkullistakin, vaikka

Kirsikkatomaateista saa loistavia lisäkeruokia, kuten esimerkiksi tämä: paahdetut tomaatit fetajuuston ja leipämurujen kera. Tomaattien kanssa sopii melkeinpä mikä tahansa ruoka-aines

Aamullakin voi syödä pizzaa, miksei. Vielä, kun se on valmistettu terveellisistä ja ravitsevista aineksista, niin mikä sen parempaa. Pohja on

Kevyt aioli jogurtista on mielestäni yhtä herkullista kuin majoneesiinkin valmistettu aioli. Tätä kevyttä jogurttiaiolia voi hyvillä mielin syödä ja dippailla